Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
28293031123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728123

RSS

 TPS-HIFK
02.02.2019 20:31 | Krusi

Matsirapsa: TPS-HIFK 4-3 JA ”TPS odotetusti voitti kärkikamppailun”

 

TPS ja HIFK kohtasivat Helmikuun ensimmäisenä päivänä Turussa. HIFK oli pelannut edellisenä päivänä ja TPS on sarjassa kolmantena. Siksi TPS odotetusti voitti ottelun minkä se tekikin.

 

HIFK sai ottelun alkuun 5 minuutin ylivoiman. Ylivoima oli mautonta ja halutonta ja vasta sen viimeisellä minuutilla IFK sai maalin aikaiseksi. Mutta eipä aikaakaan kun jo toisessa päädyssä helähti. TPS ehti mennä jo johtoon erän kuluessa, mutta IFK tasoitti ottelun tauolle mentäessä lukuihin 2-2.

 

TPS oli ottelussa liukkaalla jalalla ja se pyrki liikuttamaan kiekkoa suoraviivaisesti kohti IFK:n päätyä. IFK yritti vierastaktiikkaansa, eli ohjata kiekkoa maalille ja saada sitä myöten mailan väliin ja kiekon ojattua verkon perukoille. Tämä ”ohjuritaktiikka” on IFK:n tyypillinen vieraspelistrategia.

 

Ennen TPS:n jatkoaikaosumaa, oli IFK:lla myös kaksi avopaikkaa kun kiekko ilmestyi pelaajalle maalin eteen. Sekä Lennu Petrell että Sakari Salminen olivat nukuksissa eivätkä osuneet kiekkoon. Joten TPS voitti ottelun jatkoaikaosumalla.

 

TPS-HIFK 4-3 (JA).

 


 - Krusi


Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on yhdeksän plus seitsemän?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




©2019 Krusin planeetta - suntuubi.com